Elämän havainnoita IX
0.0
( 0 )
Finsk
Eletään 1800-lukua. Pienen seurakunnan kirkko saa uuden isokellon, joka herättää suurta kiinnostusta kyläläisissä. Suntio hankkii kotiinsa kuitenkin vielä erikoisemman kellon – sellaisen, jossa on sek...
Forlagsbeskrivelse af Elämän havainnoita IX af Pietari Päivärinta
Eletään 1800-lukua. Pienen seurakunnan kirkko saa uuden isokellon, joka herättää suurta kiinnostusta kyläläisissä. Suntio hankkii kotiinsa kuitenkin vielä erikoisemman kellon – sellaisen, jossa on sekuntiviisarit. Pian koko kylä menee pois tolaltaan kellojen takia.
"Paljon uutta" on Pietari Päivärinnan kertomus vuodelta 1888. Kertomus kuvaa osuvasti aikaa, jolloin ajan merkitys ei ollut yhteiskunnassa yhtä tärkeää kuin nykyisin.
"Elämän havainnoita IX" sisältää lisäksi kertomukset "Sovittaja" ja "Keron Heikki". "Elämän havainnoita" on Päivärinnan kymmenosainen sarja, joka ilmestyi WSOY:n kustantamana vuosina 1880–1889. Sarjan osat kuvaavat tavallisen kansan elämää Pohjanmaalla.
Pietari Päivärinta (1827–1913) oli suomalainen kirjailija ja lukkari. Ylivieskalainen Päivärinta työskenteli 12-vuotiaasta lähtien renkinä, mutta pääsi myöhemmin lukkarinoppiin. Päivärinnan esikoisteos julkaistiin vuonna 1867. "Seurakunnan kosto" -niminen kertomus käsittelee isonvihan aikoja.
Detaljer
Forlag
SAGA Egmont
ISBN
9788726073225
Sprog
Finsk
Originaltitel
Elämän havainnoita IX
Udgivelsesdato
25-03-2020
Format
E-bog
E-bog format
REFLOWABLE
Filtype
Epub
DRM beskyttelse
DigitalVandmaerkning
Datamængde
188 KB
Varenr.
2775374
EAN nr.
9788726073225
Varegruppe
Lydbøger